|
MIEHEN STERILISAATIO ELI VASEKTOMIA
Edellytykset
Laki asettaa vasektomian suorittamiselle tiettyjä edellytyksiä. Yleensä tulee kysymykseen vaihtoehtoisesti kahden eri kriteerin täyttyminen: kolmenkymmenen vuoden ikä tai kolme yhteistä alaikäistä huollettavaa lasta puolison kanssa.
Tärkeää toimenpiteeseen ryhdyttäessä on tiedostaa toimenpiteen peruuttamattomuus. On myös hyvä tietää mahdollisuudesta tehdä itseään varten ”talletus” spermapankkiin.
Toimenpiteen kulku
Itse toimenpide suoritetaan useimmissa tapauksissa paikallispuudutuksessa, noin senttimetrin pituisesta avauksesta, niin kutsutulla veitsettömällä menetelmällä. Toimenpide itsessään kestää noin 20-30 minuuttia. Toimenpiteeseen voi hyvin saapua omalla autolla ja kotiinlähtö tapahtuu välittömästi toimenpiteen jälkeen.
Jälkihoito
Poistettavia ompeleita ei tule. Avauksen päälle laitetaan haavateippi, joka irtoaa itsestään tai sen voi poistaa kolmantena toimenpidettä seuraavana päivänä. Peseytyminen on mahdollista seuraavana päivänä, kuitenkin sellaisella rajoituksella, että saunomista olisi vältettävä viikon ajan jälkivuotojen ehkäisemiseksi.
Yhdynnät saa aloittaa noin kahden viikon kuluttua toimenpiteestä. Ehkäisyvälineitä on ehdottomasti käytettävä siihen asti, kunnes siemennesteessä ei ole enää siittiöitä. Sterilisaation toteutuminen varmistetaan toimenpiteen jälkeen noin kolmen kuukauden kuluttua tehtävällä siemennesteanalyysillä ja jos analyysin tulos on vapauttava voi muun ehkäisyn jättää pois. Siemennesteanalyysin voi suorittaa Väestöliitossa p.09-616 221.
Erikoislääkäri: Hannu Koistinen, LL
|